listen

Se on ku kävelis vastavirtaan kadulla jossa sadat kiireiset ihmiset ohittaa sut katsomatta, huomaamatta, ajattelematta. Sä oot niille ilmaa, jotain mitä ei tarvii huomioida. Sitä ei vaan kehtaa kääntyy ja huutaa, "mäki oon olemassa, hidasta, pyydä anteeks" sen kerran ku sen tekee, sä muutut yhtäkkiä siks kiireiseks ihmiseks joka ei huomaa ketään, ketä ei kiinnosta mikään muuku oma elämä.  Tää tunne tulee usein ku haluis ja yrittäis puhuu jollekki siitä miltä susta oikeesti tuntuu. Aina ku avaa suunsa tulee fiilis et ei toi kuitenkaa jaksa kuunnella, ei sitä kiinnosta, mitä mä täs jauhan paskaa. Oma asia muuttuu yhtäkkiä niin turhaks, ja sit heittää vaan jonku jutun päälle ja auttaa toista unohtaa mitä just äsken olit yrittäny jakaa sen kanssa. Niin harva kuuntelee, pysähtyy.

Mistä asti asiat on ollu niin että muilla ihmisillä ei oo enään merkitystä? Sekö riittää että itellä on niin hyvä olla että voi alkaa valittaa jostain turhasta ihmiselle josta näkee selvästi ettei sillä päälimmäisenä murheena pääseekö juhiin viikonlppuna kun on töitä..

Helposti piilottaa oikeet tunteet kaiken pinta paska alle.  Ja sit kun sitä on niin helppo jatkaa, kadottaa joka hetki pienen palan oikeesta kivusta, tunteesta.. kohta niitä ei oo enää jäljellä ja jäljelle jää vaan kuori, muisto  ihmisestä jonka kodotit aikaa sitte. Monelle käy niin. virta vie mukanaan ennen ku oot ees oppinu tunteen itessöäs sitä mitä sisimmässäs haluisit olla. Se on helpompaa. Harva meistä enää jaksaa uida sitä virtaa vastaan, ympäristön paine on niin kova. Koko ajan odotetaan jotain, pitäs tehä enemmän, kokee enemmän, suorittaa, opiskella, tienata, omistaa. Ei enää riitä että olis vaan onnellinen. Raha ei oo koskaan tehny onnelliseks, eikä maine, se on vaan tän yhteiskunnan luoma käsitys, käsitys ja malli mitä pitäs parhaaseen mahdolliseen tapaa tavotella ja ihannoida. Ihmiset jotka "tyytyy" olemaan vaan töissä, "duunarit", on sitä pohjasakkaa, ihmisiä joilla ei oo unelmia, ihmisiä jotka ei oo jaksanu jahdata omia unelmia ja tulla varakkaiks. kuva vääristyy vaan helposti siinä vaiheessa kun kysytään, "entä onnellisuus?" Täs maailmas sil ei oo enään arvoo. erilaisuus ja kyky rakastaa ja välittä lasketaan heikkoutena.

Vanhana ei kuulu herätä, ja miettiä mitä kaikkea olisi pitänyt tehdä toisin että olisi voinut nauttia, rakastaa ja olla onnellinen. Ei, sillon kuuluu jatkaa nauttimisesta, jatkaa elämistä. Meillä on täällä  kaikille oma aika, oma aika tehdä kaikki hyvin, oma aika elää ja olla. Sinä päätät, vain sinä päätät mitä sillä on annettava sulle. mikä on tärkeintä.